15/07/2012

Kesäkiireitä

En ole juurikaan saanut ommeltua, kun lapset nukkuvat päiväunia ristiin ja miehen kesälomaakin vietettiin niin että ompeluksille ei juurikaan jäänyt aikaa. Olen myös ommellut muutaman hyvin epäonnistuneen jutun itselleni, joista en taida tänne raportoida... 


Tässä kuitenkin pienimmälle ommeltu body tähti applikaatiolla. Kangas oli jotain iäisyyden varastossa marinoitunutta neulosta.


Kolmoissuoraompeleleella kanttaaminen on osoittautunut käytössä oikein toimivaksi, joten hei hei kaksoisneulan säätäminen. 

Muutamme kahden viikon päästä uuteen kotiin, joten hiljaista on varmasti kesän ajan blogissa. Aika stressaavaa puuhaa tämä tavaroiden läpikäyminen ja pakkaaminen! Kaiken lisäksi olemme koko perhe saaneet kesäflunssan ja olo on aika tööt. 

Mukavaa kesää kaikille blogin lukijoille!

9 comments:

  1. Tää on tosi hieno!! Ja tsemppiä muuttoon (se on niin kamalaa puuhaa)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, mäkin tykkään tuosta applikaatiosta. Väriyhdistelmä ei alkuun napannut, mut nyt jo tykkään. :) Täytyy toteuttaa joku kerta vaikka kukkasilla tai sydämillä vastaavanlainen.

      Delete
  2. Mulla on marinoitunut toi tähti-idea kans jo jonkin tovin. Just samaan tyyliin, erikokoisia tähteä paitaan. Mutta tästä on tullut hieno, pitää toteuttaa varmaan sen munkin. Ja tsemppiä muuuttoon. ei oo häävi homma kolmen lapsen kans. Sen voittaa vaan viimeisillään raskaana muuttaminen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu ei kyllä oo helppoa hommaa tää muutto, epelit menee pitkin seiniä ku ulkona sateella eivät jaksa pitkään olla ja ovat muutenkin tosi avuliaita pakkaushommissa... :S

      Delete
  3. Kivan elävä kuvio tuli noista tähdistä!

    Jaksamista muuttoon!

    ReplyDelete
  4. Tsemppiä, voimia, jaksamista ja kaikkea muuta sellaista muuttorumbaan. Se on kyllä hermoja venyttelevää hommaa.

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi!