24/06/2012

Toiveen toteutusta

Siskontyttö täyttää ensi viikolla kuusi ja kyselin hänen äitiltään olisko lahjatoiveita. Kuulemma jo pidemmän ajan siellä on kovasti toivottu yöhaalaria. No ei muuta kuin hommiin!


Muokkasin Ottobren Jumpin' haalarin kaavaan vähän leveyttä ja pituutta, kasvunvaraakin pitäisi olla ettei ihan heti jää pieneksi. EKsta tarttui mukaan mukavan tuntuista trikoocollegea hempeän vaaleanpunaisena, taskuihin samaisen kaupan pallotrikoota ja vielä vähän keltaista piristykseksi. Aika ihana tuli! Ja lopputulos miellyttää (ja koetan olla välittämättä yhdestä mokasta, joka tuossa kuvassakin näkyy. Muistin vetoketjun pituuden väärin ja en laittanut tukikangasta ihan riittävän pitkälle, joten tuosta alhaalta vähän aaltoilee, mutten jaksa korjatakaan). 


Ihana Pumpulia ja Pellavaa blogin Ilona bloggasi tällaisen paidan joku aika sitten. Meinasin silloin kommenttiini lisätä, että saanko kopioida krokon kuvan, mutta sitten ajattelin että voinkin kysyä seuraavana päivänä ihan naamatusten kun oli sovittu blogitreffit. No ei tarvii kopioida, kun paita olikin meidan vauvalle! En mä mitenkään hitaalla käy... ;) Kuvassa pojalla puolipotkarit, vihdoinkin sain käsiini oikein toimivan ja helpon puolipotkareiden kaavan, kiitos yhden ystävän! Näissä on tuollainen haarakappale, mutta toisiin potkareihin muokkasin tavallisen yläosan, voi sitten tehdä kumpia vaan. 


Lapsilla loppui puistotoiminta ja puistotädille tein ison pussukan, sisälle vielä vähän herkkua. Ja ai että, kun tää homma taas tökki. Vaikka blogitreffeillä Cutie-blogin Nooralle tohkeissani selitin miten helppoja nää on, kunhan muutaman jutun muistaa, juu ei sittenkään. Olis pitänyt tehdä näitä iso kasa edellisella kerralla, kun selvästi kun hetken on näitä tekemättä niin taidot ruostuu. Muutenkin olisi kätevää olla sellainen lahjajemma, ettei aina tarttis ruveta ideoimaan ja stressaan edellisenä iltana... 


Ja hei, osallistukaahaan arvontaan! 


10 comments:

  1. hienot haalarit, varmaan tuli saajan lempovaatteeksi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, toivottavasti, ens viikolla saa lahjan ku nähdään juhlissa. :D

      Delete
  2. hieno haalari.
    ihanat taskut.
    suloinen pallero <3

    ReplyDelete
  3. Tosi hieno haalari! :D Kukkataskuja on pitänyt kans kokeilla, sit joku päivä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on vielä vähän hakusessa mikä olis järkevin tapa ne tehdä... Näissä laitin tuonne ihan terälehtien reunaan kaksipuolista liimaharsoa, silitin kiinni, applikoin kiinni.

      Delete
  4. Suloinen haalari! Meidänkin 4v. neiti on kärttänyt unihaalaria, mikähän viehätys siinäkin on? Äiti vaan julmasti ajattelee yöpissallakäynnin vaivaa.. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Jos paljon öisin käy pissalla, niin ei kyllä oo kaikista kätevin. Meillä oli joskus sellainen, vissiin kirppikseltä tullut missä oli peppuluukku! Ei kyllä koskaan käytetty, ku olis varmaan koko haalari ollut pissassa sen jälkeen.

      Delete
  5. Iihanat kukkataskut! Pitäisikö joku kerta järjestää kukkaroteema ompeluiltamiin - en ole itse uskaltanut edes kokeilla lukollisen tekoa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kuulostaa hyvältä idealta! Ja sit pyydetään sinne joku kukkaroguru jeesaan. :D

      Delete

Kiitos kommentistasi!