07/01/2012

Autotakki

Leikkasin jo joskus marraskuussa talvitakin kappaleet. Siinä ompelupöydälle ne on nököttäneet odottaen inspiraatiota. Oli niiiin vaikea aloittaa, vaikka sitten kun hommaan ryhtyi niin nopeastihan valmistuu. 


Päällikangas on Robert Kaufmanin suunnittelemaa, sisällä vatiini, vanu ja liukas vuorikangas. Ainakin pitäisi olla lämmin! Hupun sisäpuolelle ei riittänyt autokangasta, onneksi omista varastoista löytyi sopivan vihreää pallokangasta, tuli ehkäpä parempi näin! Kaava tähän on otettu vuoden '81 Leikki-ikäisen vaatteet kaavakirjasta. Jonkun verran muokkasin kaavaa, jätin pois olkapään muotolaskokset ja pituutta lisäsin. Äitini on tämän kaavakirjan ostanut kun olin pieni ja veikkaisin että joka pennin edestä myös ompeli näistä kaavoista minulle ja sisaruksilleni! Nyt on sitten kaavat uudestaan käytössä.  


Sain tosiaan iltapäivän ompelurauhaa, kun mies oli lasten kanssa käymässä muualla. Kun tulivat takaisin oli takki valmis ja näytin sitä pojalle. Ja voi että kun hän oli tyytyväinen! Piti laittaa takki heti päälle ja piti sitä sisällä koko illan. Useamman kerran kyselin että eikö oo jo kuuma, mutta ei kuulemma ollut. Huppukin piti olla päässä lähes koko ajan. Ehdottomasti paras palaute mitä voi saada. 


♥♥♥

This is a winter jacket for my son. The fabric is designed by Robert Kaufman. My son fell in love with this jacket as soon as he saw it. He wouldn't take it off all evening. I asked him many times if he was hot, but everytime he just said no he's not. He even wore the hood most of the evening. That's the best feedback you can  get!

9 comments:

  1. aivan ihanan värinen... ja mallikin on mukava ilmeisesti myös päälläkin :D :D

    ReplyDelete
  2. Tosi hieno!!! Onko sulla hihansuissa resoria vai käänteet? Ja minusta tuo pallolinen vuori on ehdottomasti parempi.

    ReplyDelete
  3. Kiitos kehuista!
    Ilona: laitoin resorin, tykkään kun on sitten napakka hanskan ympärillä ja saa tarvittaessa käännettyä hihan päälle, niin kuin nyt alkuun on kun on pituutta hihalle reilusti.

    ReplyDelete
  4. Enpäsolisi arvannut että kuosista tulee noin ihana takki!

    ReplyDelete
  5. Ihana takki, itellä olis kans tuosta kankaasta ajatus tehdä takki :) Paljonko sulla tähän meni kangasta muistatko?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Olisinkohan tilannut tätä jaardin ja siitä sain riittämään, niin että hupun sisällä eri kangas. Mutta jos kangas on sellaista että sitä voi vain yhteen suuntaan leikata niin ei ehkä riitä (kuten kävi tytön takin kanssa jota en oo ehtinyt vielä blogata)

      Delete

Kiitos kommentistasi!